Tammikuussa 2024 alkaa Raamattu rakkaaksi -raamattukoulu Leif Nummelan johdolla.
Raamattukoulu starttaa Tampereen Lähetyskodilla pidettävällä Raamatun punainen lanka -viikonlopulla 6.-7.1.2024. Luennot pidetään lauantaina klo 11-16.30 ja sunnuntaina klo 14-18. Lauantaina on tarjolla keittolounas (vapaaehtoinen maksu).
Leif Nummela kertoo, että hänen oma raamatunlukunsa koki mullistuksen, kun hän alkoi nähdä Vanhan ja Uuden testamentin liittyvän yhteen.
– Heti Raamatun alussa Jumala antaa kansalleen lupauksia, joiden toteutumista seurataan läpi Raamatun. Monet ovat kokeneet, että Raamattu on avautunut aivan uudella tavalla, kun on saanut käsityksen Raamatun läpi kulkevasta punaisesta langasta.
Aloitusviikonlopun jälkeen alkavat raamattuluennot Paavalin kirjeestä roomalaisille.
Sama luento järjestetään vuoroviikoin Tampereella ja Hämeenlinnassa. Tampereella luennot ovat Lähetyskodilla (Hämeenpuisto 41) parillisten viikkojen torstaisin klo 18-20 (11.1. alkaen) ja Hämeenlinnassa Keitaalla (Kaivokatu 2) parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 18-20 (17.1. alkaen). Luennot ovat kaksiosaisia ja tauolla on tarjolla pientä purtavaa.
– Roomalaiskirje on koko Uuden testamentin systemaattisin selitys siitä mistä kristillisessä uskossa on kysymys. Sen opiskelemiseen liittyy suuri siunaus, Leif Nummela korostaa.
Luentojen väliviikoilla on mahdollista osallistua Raamattu rakkaaksi -pienryhmiin, joissa pohditaan yhdessä luennoilla kuultua. Osa pienryhmistä voi kokoontua Teamsin kautta. Jos ilmoittaudut mukaan pienryhmään, otamme sinuun yhteyttä ja pyrimme löytämään yhdessä sinulle sopivan ryhmän.
Raamattukoulu on Kansanlähetysopiston etäkurssi. Jos osallistut vähintään yhteen viikonlopputapahtumaan ja 50 %:n luennoista, saat todistuksen kurssille osallistumisesta sekä kirjalahjan. Luennoilla jaetaan ilmainen luentomateriaali.
Luennot ovat kaikille avoimia ja voit osallistua yksittäiselle luennolle myös ilman ennakkoilmoittautumista.
Ilmoittaudu mukaan klikkaamalla tästä
Voit ilmoittautua myös puhelimitse: Paula Jääskö (Tampere) 040 960 3690, Miina Makkonen (Hämeenlinna) 040 848 0542